Vuoden alku – Bellan muistolle

Anastasian mysteeri
3.11.2014
Vetovoiman laista
14.2.2016
Näytä kaikki

Vuoden alku – Bellan muistolle

HEI RAKKAAT YSTÄVÄNI

Olemme jo muutaman vuoden ajan olleet valtavassa muutoksessa.
Tämä vuosi on, ennusteiden mukaan, erittäin vahva ja tuo mukanaan suuria muutoksia. No, minun kohdallani ne alkoivat heti vuoden alusta rysäyksellä.

Uudenvuoden aattona sain lähiSiwasta viestin, jossa kiitettiin hyvästä yhteistyöstä ja ilmoitettiin, että 4.1. siirtyy päiväystuotteiden haku eri taholle. Kun toivuin ensi pökerryksestä, totesin, hemmetin hyvä. Tunsin suurta helpotusta. Olin noin 2,5 vuotta kiinni asiassa joka ikinen ilta kellon tarkkuudella. Eli olin noutanut ja jakanut ruuat sitten eteenpäin. Monet asiakkaani olivat hyvin kiitollisia ruuista ja vain se sai minut jaksamaan sitä työtä. En näköjään itse pystynyt irtisanoutumaan, vaikka olin jo loppuvuodesta hyvin väsynyt jokaöiseen työhön. Aiemmin tein sitä 4 vuotta. Totesin, että kai se 6,5 vuotta tätä hyväntekeväisyystyötä yhdelle ihmiselle riittää.
Kiitos niille avustajille, jotka osallistuivat työhön.

Mitä sen jälkeen tapahtui, on hyvin raskasta. Yhä olen siitä sydän verellä.

Minun rakas, uskollinen ystäväni lähes 16 vuoden ajalta lähti pois. Rakas Bella-koirani siirtyi Taivaan saleihin. Vaikka tiedän, että hänen on hyvä nyt ja lähtö oli erittäin kaunis, niin suru ja kaipaus on suuri. Kyllä toki ennakkoon tiesin, että kun se päivä tulee, niin varmasti se on vaikeaa. Mutta uskoinko tämän tuskan ja surun määrää? En.

Loppiaispäivä avautui pelokkaana. Herättyäni katsoin puhelintani ja huomasin, että poikani oli yrittänyt soittaa. Siihen aikaan, jolloin hänen piti lentää Aasiaan. En saanut häneen yhteyttä. Katsoin lehdestä onko koneita pudonnut. Olen kuullut, että monet ihmiset putoamisvaiheessa soittavat omaisilleen. Ei ollut, onneksi.

Seuraavaksi huomasin, että Bella-koirani ei voi hyvin. Otin syliini ja menin sohvalle istumaan. Bella, joka ei koskaan viihtynyt sylissä pitkää aikaa, asettui siihen, ikään kuin pysyvästi. Silittelin Bellaa ja tunsin kalman hajun. Tiesin, että lähtölaskenta oli alkanut. Olin tyyni ja rauhallinen. Silittelin kaiken aikaa ja annoin paljon rakkautta. Olin saanut niin paljon rakkautta Bellalta vuosien varrella, ettei sitä voinut korvata millään. Mutta jos edes vähän pystyisin antamaan takaisin….

Jossain vaiheessa sain pojaltani viestin. Hyvä, hän on elossa. Koneeseen oli tullut sähkövika, joten kone joutui palaamaan takaisin Seutulaan.

Tuntien istumisen, Bella sylissä, jälkeen laitoin Bellan lattialle. Hän käveli horjuen eteiseen. Tarjosin hänen herkkuruokaansa, johon hän ei koskenut. Mietin mahtaisiko häntä pissattaa. Oli paukkupakkanen. Laitoin omat sukkani jokaiseen jalkaan ja nostin pihalle. Hetken hän värjötteli siinä. Ei tehnyt mitään ja niin nostin kiireesti takaisin sisälle, ettei jäätyisi siihen.

Menimme takaisin sohvalle ja jatkoin silittelemistä. Koko ajan tunsin kun Bellan henki lipui kauemmas. Olen kuullut, että kuoleman prosessi kestää kuusi tuntia. Bellan kesti pidempään.
Tuntui, että Bella oli jo kaukana. Yhtäkkiä hän nosti päätään ja katsoi silmät sepposen selällään minua pitkään. Suunnaton tuska katseessa. Hän sulki silmänsä ja kehon jäykkyys tuntui niin, että känsin hänen päänsä syliini. Silitin ja puhuin rauhallisella äänellä: ”Ei ole mitään hätää. Ei mitään pelättävää. Mami on tässä, mami ei jätä sinua. Olet ihan turvassa.” Syvä rauhallisuus laskeutui kehoon. Hän rentoutui täysin. Tunsin, että pelko ja hätä olivat poissa. Istuimme siinä pitkään. Viimein nostin hänet magneettipatjalle lattialle ja peittelin lämpimästi. Hengitys oli tasaista. Minulla oli tunne, että varsinaisesti hän lähti sylissäni. Niin, sylissä hengitys lakkasi jo hetkeksi, mutta sitten hän alkoi hengittämään uudelleen.

Kävin vähän päästä katsomassa läheltä ja hengitys oli tasaista, mutta hyvin hiljaista.

Sitten muutaman tunnin kuluttua hän äkkiä alkoi puhua melko kovalla äänellä. Hänellä oli minulle paljon asiaa. Pieniä taukoja pitäen hän puhui tunnin ajan. Puhe ei ollut tuskaisaa eikä valittamista. Käsitykseni mukaan hän kiitti minua ja kertoi lähdöstään. Kun puhe päättyi, hengitys tasaantui ja heikkeni. Puolenyön jälkeen kävin nukkumaan ja tunnustelin Bellaa. Luulen, ettei hän hengittänyt enää, mutta halusin huijata itseäni ja toivotin Bellalle hyvää yötä. En pystynyt myöntämään itselleni yötä vasten, että rakas ystäväni oli poistunut iäksi luotani.
En nukkunut paljoakaan. Uni ei ollut ystäväni sinä yönä. Aamulla Bellan pieni keho oli jo jäykistynyt. Hän oli aivan samassa asennossa mihin olin illansuussa laskenut. Nukkui rauhallinen ja levollinen ilme kasvoillaan, silmät kiinni. Nostin hänet kauniiseen kankaalla vuorattuun laatikkoon, jonka valmistin illalla. Sytytin kynttilät ja laitoin ne kahta puolta pientä arkkua.

Surun ja ikävän pato murtui sisälläni. Itkin koko päivän. Onneksi illalla tulivat Lotta, Samuel ja Nippe. Koirat tietävät. Aiemmin Nippe on riekkunut heti meille tultuaan. Nyt hän käveli arvokkaasti ja hitaasti huoneeseen missä Bellan arkku oli ollut. Meni siihen kohtaan ja haisteli pitkään. Sitten hän siirtyi kohtaan, jossa Bella oli vetänyt viimeisen henkäyksen. Viipyi siinäkin.

Olin päivällä katsonut ikkunasta pihan lumipeitettä ja pieniä jälkiä siinä. Kyynelten valuessa ymmärsin, ettei Bellan jälkiä tule siihen koskaan enää.

Olin käynyt syksyllä eräällä ennustajalla. Hän kertoi muutamia asioita, mukavia. Sitten hän sanoi: Joulun tietämissä vierailee luonasi pieni musta enkeli. Kylmät väreet kulkivat lävitseni. Mieleeni tuli heti, hän hakee Bellan. En puhunut asiasta kenellekään. En halunnut sanoa ääneen sitä. Ehkä ajattelin, siten voin estää enkelin vierailun. Mitä muuta musta enkeli on kuin surun enkeli? Muutinko mielessäni sanoman?: joulun alla…. kun päästiin joulun yli niin yritin kuitata koko ennustuksen.

Olin siivonnut ja stailannut kotiani lähes kaksi kuukautta ennen joulua. Ihmettelin voimavaroja, joita minulla oli. Välillä tuntui, että Bellan energia auttoi. Joskus huomasin ajatelleeni, että Bella lähtee, kun saan tämän valmiiksi. Nyt  hän haluaa vielä auttaa minua. Viimeiset puoli vuotta minulla oli tunne, että Bellan lähtö on lähellä.
Vaikka tiedän, että tämä on tähtiin kirjoitettu, on niin tyhjää, kun kukaan ei pienillä tassuillaan tassuttele perässä, mitä hän teki viimeiset pari vuotta. Pieni rakas ”varjo” seurasi minua uskollisesti paikasta toiseen. Kun tein töitä tietokoneella, makoili hän jalkaini juuressa. Kun sohvalla löhöten katselin telkkaa, makasi hän sohvan vierellä. Ja aina kun nousin, mennäkseni keittiöön, vessaan, mihin vain, hän tassutteli perässä ja palasi kanssani. Joskus yöllä noustessani pikku B oli aivan unissaan, tukka sekaisin ja toinen silmä vielä kiinni, siitä huolimatta hän seurasi, joskus ikään kuin sanoen: onx pakko lähtee näin väsyneenä. Usein sanoinkin: Ei sun tarvi lähtee, nuku vaan, mami tulee ihan kohta takaisin. Mutta ei, hän vain lähti perään.

Nyt ei kukaan seuraa. Pientä tassutusta ei kuulu viereltäni. Mutta vaistomaisesti varon edelleen sisällä kulkiessani, etten tallaa vahingossa päälle. Varsinkin yöllä.

Seuraavana päivänä kannettiin Bellan arkku autoon. Hän lähti viimeisen kerran tästä sinisestä talosta, jossa koko elämänsä eli, satoi valkoista lunta. Pienet jäljet peittyivät pihasta, iäksi.

Bellan muistolle Sara

Planeetan Aarteita
Planeetan Aarteita
Ai millainenko olen? No tietysti viehättävä, ihana Jumalatar. Maalaan, kirjoitan, ompelen vaatteita ja lausun runoja. Katselen ihmisten sieluja silmien kautta ja opettelen välittämään jokaisesta. Rakastan kaikkea kaunista elämässä ja pyrin itsekin luomaan sellaista. Pyrin auttamaan lähimmäisiäni, muun muassa tekemällä erilaisia hoitoja. Ja kuuntelen - itseäni ja sinua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *