Markkulandia

Saralandia
10.2.2017
Saralandia
10.2.2017
Näytä kaikki

Markkulandia

Katselin TV:stä Puoliseiskaa, jossa iki-ihanainen maalaistohtori Tapani Kiminkinen kertoi näkemyksistään. Hän on tehnyt yhdessä kansanparantaja Hannes Karppisen kanssa kirjan: Parannnetaan kansa. En ole valitettaavasti lukenut kirjaa, joten en osaa kommentoida sitä. Olen kuitenkin kuullut molempien miesten ansioista ja auttamisista. Hienoa työtä ovat molemmat tehneet. Mut joitakin Kiminkisen lausuntoja jäin miettimään. Hän mainitsi hieman väheksyen ”uskomushoidot”. Minulle ei ole koskaan täysin selvinnyt mitä uskomushoidot pitävät sisällään, vaikka tosin sen tiedän, että terveyssosiologian deosentti Markku Myllykankagas on lukemattomat kerrat tulisesti puuskahtanut uskomushoidot pannaan. Siihen kategoriaan Myllykangas luokittelee muun muassa: homeopatiaan, reikin ja kaukoparannuksen ja käsitykseni mukaan monet muut jutut. Vähän nyt tässä epäilen, et nämä niksauttamiset kuuluvat samaan listaan. Tältä suunnalta katsottuna vaikuttaisi, et Myllykangas saattaisi laittaa Karppisen samaan kategoriaan. Saatan olla väärässäkin, mut suotakoon se minulle, koska en tee sitä ilkeyttäni. Jos näin kuitenkin on, niin silloinhan Kiminkinen on tehnyt kirjan uskomushoitajan kanssa. Ja se mitä vielä Kiminkinen lausui kunnioittavaan sävyyn: Shamaanit. No shamaanit Myllykangas taatusti laittaa uskomushoitajiksi.

Voi hyvänen aika. Mistään ei ole niin vaikeaa ottaa selvää kuin ihmisestä.
Mutta, että Kiminkinen vielä jaksoi ottaa esiin vuosikymmenien takaisen kuhnekylpykuoleman. No ikäväähän se tietysti oli, mutta kun se on lähes ainut, vai oliko niitä joku toinenkin, vaihtoehtoisen hoidon aiheuttama kuolema.

Miten paljon on kuollut ihmisiä kemiallisiin lääkkeisiin???? Mut ne vain haudataan hiljaisuudessa. Niitä ihmisiä ei hohhaile kukaan. Läheiset varmaan surevat, mut siinä kaikki. Katsoin HYKS in tutkimustuloksia. Vuonna 2012 sairaalahoidossa olleista potilaista lääkkeiden yliannostuksiin kuoli 3 %. Uskon kuitenkin, että jos mukaan otetaaan kotona kuolleet, niin luvut suurenevat. Uskon, että omia sukulaisiani kuoli myös lääkkeisiin useampi. Serkun perheen kuoltua palautettiin kilokaupalla lunastettuja lääkkeitä apteekkiin. Miniäni sairasti syöpää neljä vuotta, mutta ei lopulta kuollut syöpään. Ruumiin avauksen jälkeen kuolinsyy oli munuaisten pettäminen. No me jokainen tiedämme sen, että munuaiset ja maksa hajoavat kemiallisista lääkkeistä. Ja kaiken lisäksi Helsingin syöpäklinikalta miniäni epikriisistä oli poistettu kirjaus, jossa potilas oli pyytänyt kohdun poistoa. Kohdun poistoon ei suostuttu. Olisiko se leikkaus pelastanut potilaan hengen, jää vain arvailuksi. Niin se vain on, lääkärit peittelevät omia jälkiään.

Voi hyvänen aika! Jos uskomushoidot auttavat, niin eikö ole parempi kuin se, että
kuollaan lääkkeisiin. Tai siis kenelle se on parempi. No ei tietysti lääketehtaille, eikä heidän agenteilleen, lääkäreille. On hyvä, jos on lääkäreitä, jotka oikeasti ajattelevat potilaita. Ymmärrettävästi on suuri kiusaus myrkyttää potilaat lääkkeillä, jos sillä saa lihotettua omaa tilipussia. Elämä on kallista. Jotenkinhan sitä pitää tulla toimeen, tai kuolla pois kuleksimasta. Ja ne lääkkeisiin kuolleet todellakin haudataan hiljaisuudessa. Harvoin niistä lääkärit syytteeseen joutuvat.

Kuinkahan paljon on Markkulandialaisia? Onneksi he eivät ole vielä saaneet jyrättyä kaikkia näkemyksiään läpi. No taas varmaan sanoin väärin. Sillä tuskin edes voi puhua näkemyksistä. Varmaan lääkemafiat sanelevat säännöt. Kyllä jokaisen pitäisi saada päättää omasta hoidostaan. Se kai tällä hetkellä vielä toimineekin jokseenkin. Sitähän on yritetty evätä hartiavoimin. Ihmisoikeuksiin kuuluu itsemääräämisoikeus. Ja minulla on todella paljon tietoa esimerkiksi homeopatian toimivuudesta. Tiedän lukemattomia tapauksia, jolloin ihmiset ovat saaneet avun homeopatiasta. On ihmeellistä, yleensäkin, että ihmiset, joilla ei ole omakohtaisia kokemuksia tietyistä asioista, ovat olevinaan asiantuntijoita. Heidät pitäisi jäävätä kokonaan päättäjien palleilta. Asiantuntijat syntyvät kokemuksen kautta.

Kiminkiselle vielä terveiset, että huolilista toimii todella. Kannattaa kokeilla, ennen kuin päättää, ettei se toimi. Itse olen käyttänyt sitä jo ennen kuin se tuli tuolla nimikkeellä julkisuuteen. Kun illalla pyöri asioita liikaa päässä, eikä uni tullut, mietin mitä tekisin. Vaikka asiat eivät kuuluneet kovin suureen huolikategoriaan, niin sitä mietti muistankohan tämän ja tämän. Hyppäsin ylös, otin paperia ja kynän ja kirjoitin kaikki seuraavan päivän asiat paperille. Ja kas, pää oli tyhjä. Ei tarvinnut pyöritellä asioita päässä. Voi nukkua ihan rauhassa, kun tiesi, että selkeä lista on pöydällä mistä sen voi aamulla lukea ja toimia sen mukaan.

Muistan myös joskus, kun jokin huoli alkoi pyöriä päässäni ja haittasi unta, aloin tehdä näin: sanoin itselleni, en pysty nyt yöllä hoitamaan tätä asia, joten poistan sen päästäni ja tartun siihen huomenna (esimerkiksi) klo 11. Visualisoin sen samalla ihan konkreettisesti. Otin ikään kuin asian irti päästäni ja nostin sen esimerkiksi jonkin kaapin päälle. En ihan sägyn viereen, ettei se hyppäisi uudelleen päähäni. Ja kas kummaa, se toimi. Niin, että älkääpäs sanoko, ettei se toimi. Ja USKOMUSHOIDOT, nostetaampa ne nyt kunniaan. Jos usko kerran siirtää esimerkiksi vuoria, niin miksi ei pienempiä asioita.

Sitten olis vielä Laiholandia. Siihen kuuluu kaksi Laihoa: se valelääkäri ja sitten se poliisihallituksen Laiho. Poliisiosastosta pitää kirjoittaa oma luku, mutta valelääkäristä sanoisin sen, että kuitenkin kannattaisi katsoa tuloksia. Hedelmistään puu tunnetaan. Jos hänen jäljiltään jokin puu on tehnyt hedelmää, niin eihän sen tarvitse olla niin paha asia. No en tietenkään kannata väärillä papereilla ratsastamista. Yritän vain nähdä kaikessa jotain hyvää.

Näin tältä Saralta tänään

Planeetan Aarteita
Planeetan Aarteita
Ai millainenko olen? No tietysti viehättävä, ihana Jumalatar. Maalaan, kirjoitan, ompelen vaatteita ja lausun runoja. Katselen ihmisten sieluja silmien kautta ja opettelen välittämään jokaisesta. Rakastan kaikkea kaunista elämässä ja pyrin itsekin luomaan sellaista. Pyrin auttamaan lähimmäisiäni, muun muassa tekemällä erilaisia hoitoja. Ja kuuntelen - itseäni ja sinua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

For security, use of Google's reCAPTCHA service is required which is subject to the Google Privacy Policy and Terms of Use.