Bellan elämästä

Vetovoiman laista
14.2.2016
SELÄNTEEN PILKKAVIDEO
2.2.2017
Näytä kaikki

Bellan elämästä

Loppiaisena taivaaseen siirtynyt rakas Bella-koirani oli äärettömän viisas. Tänään 17.2. 16 hän olisi täyttänyt 16-vuotta. Iltapäivällä pidän ystävieni kanssa pienet muistelot Bellan elämästä.

Kun lasteni kanssa mietimme koiran ottamista, jouduimme pohtimaan asiaa monelta kantilta. Meillä ei ollut kattavaa koiratietoutta, sillä olihan kyseessä ensimmäinen koiramme. Lopulta päätimme, että otamme pienen koiran, mutta minkä rodun? Vatkattuamme asiaa puoleta ja toiselta sanoin lopulta Lotalle: Hae kirjastosta koirakirja ja etsimme sieltä kaikkein kauneimman koiran. Niin teimme. Ja siellä se Tiibetin spaniel seisoi kukkulan päällä ylväänä, kuin kukkulan kuningas/kuningatar. Seuraavaksi miettimään, mistä sellaisen saamme. Kun sitten mutkien kautta keväällä viimein kuulin, että Keravalla olisi 17.2. syntynyt pentu vaille omistajaa, tiesin heti. Se oli vanhimman poikani syntymäpäivä. No, vuosi nyt oli eri, mutta heti tuli tunne, että siellä se on. Ja niinhän se juoksi suoraan syliimme.

Kun se ihana karvapallo tuli kotiimme, niin äkkiä aloin miettiä mistä vakuutukset. Vouhkasin muutaman päivän vakuutusasian kanssa, kunnes äkkiä pelkoni keskellä tajusin, että tässä ei nyt vakuutukset auta. Tuo pieni ihana karvapallo nostatti minulle pintaan lapsuuden traumani. Olin menettänyt rakkaan Jeri-koirani auton alle, ollessani pikkutyttö. En muista olinko vielä koulussakaan. Itkin kauan Jerin kuolemaa. Muistan miten pikkutyttönä ajattelin vahvasti: En ota ikinä itselleni koiraa, en halua koskaan enää käydä lävitse tätä surua. Voi olla, etten olisi ottanutkaan, elleivät kaksoseni niin hirveästi halunneet koiraa. Vakuutusta en ottanut, enkä sitä tarvinnut.

Bella tuli meille juuri oikeaan aikaan. Kaksoseni olivat 12-vuotiaat ja hyvää vautia tulossa murrosikään. Monet äidit kertovat kauhutarinoita perheistään lasten ollessa murrosiässä. Minä voin sanoa, että ei se niin kauheaa ollut. Muutama kipakka riita ja valvottu yö ja sillä siisti. Vaikea sanoa tässä vaiheessa, kuinka suuri osuus Bellalla oli, että se meni niin sutjakasti. Vaikutus sillä oli joka tapauksessa.

Asuimme silloin tässä samaisessa isossa talossa, jossa nytkin asun. Bella oli hyvin kissamainen siinä mielessä, että hän tykkäsi olla usein omissa oloissaan. Tietysti meillä oli aina ne tuliasseremoniat ja muut riekkumishetket, mutta väliajoilla hän makoili omassa rauhassaan. Mutta……… jos ja kun alkoi lasten kanssa riita, ilmestyi Bella heti paikalle ja läppäsi etutassullaan sitä, joka oli riidan aloittanut. Meillä ei pokka pitänyt. Se oli niin hassua, että tilanne päättyi aina naurunremakkaan. Monet hyvät riidat menivät hukkaan, kun meidän terapeutti saapui paikalle. Sanoimmekin häntä terapeutiksi, joka rooli saattoi olla Bellan tärkein tehtävä elämässämme.

Bella oli aika nuori, kun eräänä iltana olin ulkoiluttamassa häntä. Minulle tuli jostakin sanoma päähäni, että Bella ei elä kovin vanhaksi. Tietysti olin kauhuissani. Rukoilin ja pyysin, että hän kuitenkin eläisi. Pyysin jatkoaikaa. Luulenkin, että hän eli jatkoajalla monet vuodet. Saattaa olla, että Bellan tarkoitus oli lähteä, kun lapsetkin lähtivät, mutta minun pyyntöihini vastattiin ja niin sain pitää Bellan vielä vuosia lasten muuttojen jälkeen.

Nyt kun Bella siirtyi toisille tasoille, tai niin luulin, oli se minulle tavattoman raskasta. Ensimmäisen viikon ikävöin ihan kamalasti ja luulin, etten pääse sen yli millään. Varmasti kävin samalla läpi sitä lapsuuden menetystä. Erään näkijä mukaan Bella oli lapsuuteni Jeri. Tietysti ikävöin vieläkin, mutta on tapahtunut monia ihania asioita, joiden avulla olen selvinnyt ja saanut paljon voimia. Eräs ystäväni, joka saa yhteyden pois siirtyneisiin ja keskustelee heidän kanssaan, on tuonut terveisiä Bellalta. Kuten arvelin ja kirjoitin siinä muistokirjoituksessa, niin se Bellan viimeinen puhe minulle, jota hän piti ennen lähtöään noin tunnin verran, oli hyvin liikuttava. Siinä hän kertoi, että on jo Valossa ja Rakkaudessa ja hänen on tavattoman hyvä olla. Hän myös kiitti minua yhteisestä elämästämme. Hän sanoi, että on edelleen luonani ja on niin kauan kuin minä haluan. Se oli erittäin mukava kuulla. Kun olin myös miettinyt sitä, että saanko niin paljon ajatella häntä ja siten vetää hänet takaisin luokseni. Ajattelin, että jospa minun tulisi päästää irti, jotta hän saisi mennä omaa polkuaan. Hänellä ei liene kiirettä mihinkään. Nytkin tunsin pienen tuulahduksen Bellalta. Mutta erästä asiaa hän pyysi minulta: Mami voisitko olla edelleen yhtä iloinen kuin aiemmin, kun teimme asioita yhdessä. Lupasin – ja se velvoittaa.

Seuraavana pävänä illansuussa tapahtui ihme. Voisin kuvitella asian omaksi mielikuvituksekseni tai joksikin harhaksi, ellei minulla olisi ollut ystävätär mukana. Kävelimme pitkin jalkakäytävää ja vastaan tuli eräs mies koiransa kanssa. Hänellä on samanrotuinen, mutta kasvoista erinäköinen koira. Jotenkin kiinnitin huomion koiraan jo kaukaa. Se tuli iloisesti pörhältäen ja suoraan silmiin katsoen jo matkan päästä. Se katsoi minuun sekä ystävätärtä. Huudahdin:Bella! Siinä hän oli. Menin onnesta sekaisin. Koin valtavan riemun, jota en pysty edes selittämään. No se mies meni tietysti hämilleen ja mainitsi koiransa nimen. Ajatteli varmaan, että olen vähän sekaisin koirani menetyksestä, josta sitten kerroin. Mutta ei se mitään. Minulle tapahtuma oli erittäin merkityksellinen. Sain siitä valtavasti voimaa ja se on kantanut edelleen. Ystävättärenikin sanoi, että kyllä se oli Bella (hetken aikaa).

Soitin sitten innoissani ystävättärelleni, joka saa yhteyden tuonpuoleiseen. Kerroin tapahtuman. Hän vahvisti: kyllä. Hän sanoi, että Bella halusi näyttäytyä minulle ja kysyi siltä toiselta koiralta luvan, että saako hän tehdä näin. Eikö elämä olekin ihmeellistä? Tämä on kuin vuorovesien vaihtelua. Ilo ja suru vuorottelevat. Miten tuntisi ilon, ellei surua olisi? Ja jokaisen surun, ahdistuksen jälkeen löytyy uudenlaista vahvuutta. Ikään kuin syvempää harmoniaa. Olen erittäin kiitollinen, että sain kulkea kaikki nämä vuodet ihanan Bellani kanssa. Ja nyt hän on vapaa. Vapaa lähtemään mihin vain. Mutta hän varmaan haluaa vielä jonkin aikaa kulkea rinnallani ja nähdä, että selviän. Ihanat pienet auttajat.

Näin tältä Saralta tänään Bellan syntymäpäivänä

Planeetan Aarteita
Planeetan Aarteita
Ai millainenko olen? No tietysti viehättävä, ihana Jumalatar. Maalaan, kirjoitan, ompelen vaatteita ja lausun runoja. Katselen ihmisten sieluja silmien kautta ja opettelen välittämään jokaisesta. Rakastan kaikkea kaunista elämässä ja pyrin itsekin luomaan sellaista. Pyrin auttamaan lähimmäisiäni, muun muassa tekemällä erilaisia hoitoja. Ja kuuntelen - itseäni ja sinua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *