Kauppa

Anastasia
11.3.2015
Rakkauden tila
13.3.2015
Näytä kaikki

Venäjän soivat seetripuut

Original price was: 25.00 €.Current price is: 20.00 €.


”Venäjän soivat seetripuut”, 2. kirja ”Venäjän soivat seetripuut” –kirjasarjan 10 kirjasta, jatkaa kertomusta Anastasiasta, ihmeellisestä ja uskomattomasta naisesta, jonka venäläinen liikemies Vladimir Megre tapasi vuonna 1995 kauppamatkallaan siperialaista Ob-jokea myöten.

Vladimir Megre

Vladimir Megre

Vladimir Nikolajevitš Megre, syntynyt 23. heinäkuuta 1950 Ukrainassa Kuznitšin kylässä Gorodnjan maakunnassa, on kirjasarjan: “Venäjän soivat seetripuut“ tekijä. Hän oli aikaisemmin Venäjällä tunnettu yrittäjä.

Megre toimi perestroikan alkaessa 1980-luvun alussa Siperian alueen yrittäjien yhdistyksen puheenjohtajana. Megre järjesti 1994-1995 kaksi tutkimusmatkaa Ob- jokea pitkin reitillä Novosibirsk — Salekhard — Novosibirsk. Näillä matkoillaan hän tapasi ensimmäisen kerran Anastasian kanssa ja tapaaminen muutti hänen elämänsä kertaheitolla.

Megre kirjoittaa yhä ja tapaa lukijoitaan eri puolilla maailmaa järjestettävissä konferensseissa.

Vladimir Megre on saanut vuonna 2011 Gusin Kansainvälisen Rauhanpalkinnon.

Varasto loppu

Tuotetunnus (SKU): VM-K-2-2012 Osasto: Avainsana tuotteelle
Kuvaus
Venäjän soivat seetripuut – Vladimir Megre 2. kirja

Takakannen teksti:
”Venäjän soivat seetripuut”, 2. kirja ”Venäjän soivat seetripuut” –kirjasarjan 10 kirjasta, jatkaa kertomusta Anastasiasta, ihmeellisestä ja uskomattomasta naisesta, jonka venäläinen liikemies Vladimir Megre tapasi vuonna 1995 kauppamatkallaan siperialaista Ob-jokea myöten.

Megre vietti alun perin kolme päivää Anastasian kanssa ikimetsien syvyyksissä, ja Anastasian välittämä syvällinen, ikiaikainen viisaus, henkinen voima ja yli-inhimilliset kyvyt vaikuttivat häneen niin voimakkaasti, että hän hylkäsi entisen työnsä ja ryhtyi kirjoittamaan kirjaa Anastasiasta ja kokemuksistaan.

Anastasia itse kertoo olevansa viimeisiä edustajia mahtavasta, ikivanhasta sivilisaatiosta, joka kymmeniä tuhansia vuosia sitten oli levittäytynyt koko nykyisen Venäjän alueelle, ja johon kuului osia Intiasta, Kiinasta, Etiopiasta, Egyptistä. He olivat tähtien lapsia, jotka tunsivat luonnon lait ja elivät Elämän Lakien mukaisesti.

Anastasia kertoi Megrelle, että hän auttaisi tätä kirjoittamaan kirjan ja että kirjan tekstiin tulisi kirjain- ja sanayhdistelmiä, jotka sisältäisivät valon ja rakkauden koodeja ja vaikuttaisivat ihmisiin kohottavasti ja eheyttävästi. Anastasian sanat todellakin värähtelevät lukijan sydämessä. Hänen sanojensa viisaus ja voima herättävät muiston kauan unohduksissa olleesta viattomuuden ja puhtauden tilasta ja samalla myös ihmisen todellisesta alkuperästä Jumalan lapsena ja kanssaluojana. Ne antavat toivoa ja uskoa paremmasta tulevaisuudesta, uuden valon ja rakkauden ajan koittamisesta ihmiskunnalle ja planeetallemme.

Tässä kirjassa pääsemme sukeltamaan yhä syvemmälle Anastasian villiin ja upeaan maailmaan kirjailijan kertoessa lisää seikkailuistaan ajan, tilan ja hengen äärettömien ulottuvuuksien halki Siperian ikimetsissä sijaitsevalta paratiisimaiselta aukiolta Moskovan karun kivikaupungin syvyyksiin, esi-isiemme ikivanhoista mysteereistä visioon ihmiskunnan säteilevästä ja upeasta tulevaisuudesta.

Vakuutan teille, hyvät lukijani, että vaikka kuvaan kirjassani hyvin eriskummallisia ja ihmeellisiä tapahtumia, niin olen aivan tavallinen ihminen. Yritän itse teidän laillanne ymmärtää noita tapahtumia ja saada niistä selkoa. Ymmärrän kuitenkin nyt oikein hyvin, kun Anastasia on sanonut, että emme voi päästä käsiksi totuuteen etanan vauhtia matelemalla.

Vladimir Megre

Lisätiedot
Paino 0.35 kg (kilogramma)
Mitat 1.80 × 14.30 × 21.00 cm (senttimetri)
Kirjoittaja

Vladimir Megre

Kääntäjä

Tytti Vahla (venäjän kielestä)

Kansikuva

Arsen Kljan

Kustantaja

Siberi Seeder / Minä Olen kustannus

Tekstin kieli

suomi

Painovuosi

2012

Tuotteen tiedot

nidottu, pehmeäkantinen, 239 sivua

ISBN

978-951-98640-9-9

Sarja

Venäjän Soivat Seetripuut 2. kirja

Arviot 0

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Vain kirjautuneet asiakkaat -jotka ovat ostaneet tuotteen- voivat kirjoittaa tuotearvion.